Itsenäisyyspäivä oli ja meni. Piti toivottamani kaikille hyvää itsenäisyyspäivää, mutta koko päivä meni ihan muissa touhuissa kuin koneen ääressä. Ehkä hyvä niinkin.
Nyt on juhlahumun jälkeen arki palannut ja pikku hiljaa saa tosissaan alkaa keskittymään joulun odotukseen. Minulle on ollu tässä vähällä käydä kuin suutarille konsanaan. Aika on ollut niin kortilla ja luovuus ei ole kukkinut parhaimmillaan. Korttien teko on ollu vähäistä edellisvuosiin nähden, mutta tilatut kortit olen saanut tehtyä ja siinä sivussa muutaman muun vähän itsensä pakottamana.
Minulta pyydettiin aiemmin julkaisemieni lahjataskullisten korttien lisäksi, kaksi kappaletta jouluisia kissakortteja ja perinteiset neljä jouluista villakoirakorttia. Niin ihania kuin ihmisten pyytämät kortit on, täytyy myöntää, että nämä olivat haasteelliset. Hauska näitä oli tehdä, mutta aikataulu painoi pahasti päälle ja pää löi tyhjää. Onneksi sentään jonkinlaista sain aikaan. Piirsin jälleen villakoiran ja nyt myös kissan, tein niistä silhuetit ja yhdistin niitä yksinkertaisesti joulupaperipinkasta löytyviin sopiviin papereihin.
Ehkä minun pitää aloittaa varmuuden vuoksi villakoiraisten joulukorttien suunnittelu jo nyt, mikäli niitä ensi vuonna tarvitaan....? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti