maanantai 31. heinäkuuta 2017

Vielä on kesähäitä...

Siispä vielä on julkaisematta ainakin tämä yksi kortti. Tämä meni jo alkukesästä hääparille, mutta julkaisu on jäänyt jälkitoimitukseen.


Tämä Vilda Stamps:n hääparileimasin on minulla ollut jo pitkään ja täytyy sanoa, että tätä on tullut jonkin verran käytettyä. Tämä on varsin kaunis ja melko monikäyttöinen hääleimasin. Leimasin ja embossasin kuvan tällä kertaa. Tähän ylempään korttiin olen varsin tyytyväinen. Kortin värimaailma on minun mieleen ja vaikka kortissa on jokseenkin paljon koristeita, ei se mielestäni ole täyteen tuupattu. Taustapaperin valmistajasta en tiedä, sillä olen saanut paperin. Lisänä kortissa on kakkupaperi, kukkia erivalmistajilta, haaraniitti "ME" (varmaan alunperin meinattua in english me=minä, mutta hääkortissa näin suomalaisittain se on nyt ME, sinä  ja minä yhdessä ;)) ja helmiä, helmiä ja enemmän helmiä.


Tähän alenpaan taas en ole niinkään tyytyväinen. Ihan kiva kortti, mutta tämä ei minusta toimi samalla tavalla yhtenäisenä kokonaisuutena kuin ylempi. Lisäksi tämän värimaailma on vähän räikeä minun silmään. Mutta tämä on vain minun mielipide, jonkun mielestä tämä voi olla ehkä oikein nättikin, enkä sitä pane pahakseni. Omasta työstähän tässä on kyse. :D Mutta vaikken ole kaikkiin töihin aina 100% tyytyväinen, olen silti postannut monia mielestäni vähemmän onnistuneita töitä tänne, sillä realismin nimissä nekin kuuluvat tähän harrastukseen. Aina ei loksahda kaikki palaset samalla tavalla kohdallee, eikä pään sisällä pyörivä suunnitelma siirry aina täydellisesti paperille. Se on osa tätä harrastusta ja ennen kaikkea osa elämää.

Ihanaa viikon alkua teille! Minä hilpasen kohta taas töihin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti