perjantai 16. kesäkuuta 2017

Vielä vähän häissä

Niistä on ollut jo aiemmin puhetta ja osan tekemistäni hääkorteista olenkin jo postannut, mutten vielä kaikkia. Tässä taas muutaman kortin verran jatkoa hääkortteihin.

Näissä tuli käytettyä pois jo pidempään jemmassa olleita leikekuvia. Haudon aina jotain kuvia, kun pidän niitä niin kauniina etten raaski käyttää, koska eihän voi tietää jos iskeekin juuri sopiva tarve juuri tietylle kuvalle...Arvatkaa onko niin käynyt koskaan? No ei! Tarpeita tulee ja menee, mutta aina niihin on voinut vastata jollain muullakin kuin jollain yhdellä tietyllä jemmakuvalla. Siksi olen alkanut pikku hiljaa käyttämään jemmoja pois. Aina tulee kuitenkin uusia juttuja, mitä voi hankkia tarpeen tullen tilalle.

Näistä korteista tuli hieman hempeitä, kesäisen kepeitä ja romanttisia, mutta sopii minusta aihepiirinsä hyvin.




Aloitin tässä uuden työn hiljattain ja se on vienyt aikaani ja energiaa. Siksi en ole nyt niin ehtinyt ja jaksanut päivittää blogiani enkä ole juurikaan ehtinyt askartelemaankaan. Ehkä se tästä helpottuu pikku hiljaa, kun uudet asiat alkavat tuntua tutummalta ja uudenlaiseen menoon alkaa taas löytyä jonkinlainen rutiini. Työ itsessään on kyllä kivaa ja mielenkiintoista, joten kaikkinensa olen muutoksesta kyllä innoissani. Jee! :)

Ihanaa kesää teille! Postauksia satelee taas jossain vaiheessa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti