Jälleen P*skarrellaan. :) Tämän viikon haasteena otsikon mukaisesti on käyttää työssä maskia ja /tai sapluunaa.
Tein kerralla useammankin taustan, kun pääsin kerrankin rauhassa maskien kanssa häsläämään, mutta tässä vaiheessa ehdin vain tämän saada kortiksi asti. Muita sitten näkyy täällä ehkä myöhemmin. :)
Maski, Prima Marketing
Suihke, Dylusions - Calypso Teal
Kukat, mm. kirpputoreilta, Heidin Korttipajasta, Wild Orchid Crafts jne.
Lintukuva ystävältä
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
perjantai 28. marraskuuta 2014
Kultaisesti ja kansainvälisesti
Tänä vuonna tuntuu, että vaikka olen askarrellut joulukortteja, en ole millään saanut läheskään yhtä monta korttia aikaan kuin edeltävinä vuosina. Liekö johtuu siitä, että tuo jälkikasvu ei enää tyydy kellimään lattialla vaan joka asiaan pitää päästä mukaan ja vilinää ja vilskettä riittää. No onneksi sentään omat kortit on saanut tehtyä ja muutaman vielä siihen päälle.
Minua pyydettiin tekemään kortti aidolle ranskattarelle ja toivottiin, että korttiin saisi Hyvän Joulun toivotuksen ranskaksi. Minähän en nyt ihan niin kieli-ihminen ole, että tuo ranska sujuisi (ainakaan vielä), mutta onneksi sanakirja auttaa melko kätevästi näin käytetyissä ja selkeissä ilmauksissa.
Lähes samaan syssyyn pyydettiin myös korttia, missä Hyvän Joulun toivotus olisi viroksi. Luojan kiitos, sekin kieli löytyi sähköisestä sanakirjasta. Tallinnan matkat eivät ole ajoittuneet meikäläisellä jouluun. ;)
Molemmista korteista tuli värimaailmaltaan ja tunnelmaltaan suht samanlaiset. Toivon mukaan kelepaa. :)
perjantai 21. marraskuuta 2014
Elossa ollaan :)
Koneeni on edelleen kaput ja päivittely näin ollen hieman hankalampaa, mutta hengissä ollaan kuitenkin ja hyvässä sykkeessä. :D
P*skarteluhaaste jää nyt tällä viikolla ehkä väliin, mutta ollaan nyt sitten vaikka siitä leikistä lomalla.
Laitetaan nyt tänne piristykseksi elollisuuden esittämiseksi kortti, mikä tein pari viikkoa sitten. Tämä oli ns. läksiäiskortti. :)
Ihanaa viikonloppua kaikille! :) Toivottavasti päästään koneen ja päivitysten suhteen normiarkeen. :)

maanantai 17. marraskuuta 2014
Suihketta ja kimallusta...
Aika rientää ihan tolkuttoman nopeasti. Tuntuu, että vasta postasin ja siitä alkaa olla jo viikko. Johtuuko se vain tästä vuoden ajasta, että pimeydestä huolimatta aika tuntuu juoksevan?
Viimeksi tuli postattua suihkeilla ja embossauksella tehtyjä joulukortteja. Leimausta ja suihketta on käytetty tässäkin, mutta vähän toisinpäin. Suihkin korttipohjaan Glimmer Mistin Fully Purple -suihketta ja leimasin myöhemmin päälle kauniit hiutaleet Encoren hopealla musteella. Viimeistelin timanteilla.
Siinäpä se simppelisti näin. :)
(Koneeni meinaa tehdä kuolemaan (ilmeisesti kovalevy vetelee viimeisiään), joten jos postauksia ei kuulu, yritän elvyttää konetta tai mahd. uusia koneistoa (mieshän ne semmoiset asiat rehellisyyden nimissä hoitaa). :)

keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Kerrankin hyvissä ajoin!
Jee! Tänään tuli uusi P*skarteluhaaste ja voiko parempaa tuuria ollakaan!? Pääsen heti postaamaan korttini haasteeseen!
Tämän viikon haasteena oli Bingo ja omaksi bingorivikseni valitsin tuon Turkoosi - Helmiä - Resist-tekniikka. Hiutaleet on leimattu ja embossattu kirkkaalla kohojauheella valkoiselle akvarellipaperille ja päälle suihkittu turkoosia suihketta (Dylusions - Calypso teal) ja vähän päälle vielä ihan vaan vesisuihketta. Embossaukset hylkii väriä, paikoin väriä kuitenkin vähän jäi leimauksen päälle, mutta annoin jäädä. Minusta siitä tulee kivaa eloa.Lopuksi koristelin nauhalla, helminiitillä ja pienillä puolihelmillä. :)
Samoilla lämpimillä tein myös toisen, hieman eri värisen ja eri leimoilla tehdyn kortin. Koristeeksi tähän laitoin vain timantteja. Tässä lopuksi lisätty Stickles meinasi pistää värit vähän liikaakin liikkeelle, mutta tulipahan nyt sitten niidenkin välinen käytös testattua. :)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014
P*skarteluhaaste #253 - Värit
Tämän viikon P*skishaasteena oli käyttää kolmea väriä: Ruskeaa, sammaleen vihreää ja vaaleansinistä.
Nämä kortit on tullut tehtyä jo jokin aika sitten, mutta ei ole tullut postattua, joten tämä ensimmäinen kortti käy haasteeseen oikein sopivasti. :)
Toinen kortti on sitten huomattavasti sinisempi ja vihreää ja ruskeaa on niukemmin.
Leimasin Art Impressionin, paperit ja kukkaset kirpparilta.

torstai 6. marraskuuta 2014
Korttien kera suut makiaks
Isänpäivän kolkuttelee ovella. Meillä lapset ovat huolehtineet omalle isille annettavasta kortista/korteista, mutta minulle jäi Papan ja Isoukin (miehen ukki) kortit. Papan suklaakortin postasinkin jo aiemmin klik ja koska Ukillekin suklaa maistuu (eritoten Fazerin vanha kunnon Taloussuklaa), oli hänellekin tehtävä yhtä makoisa kortti. Kortissa näkyy myös Ukin mieleinen harrastus, korttipelit. :)
Kyllä on korttien kuvaaminen tähän aikaan vuodesta taas haastavaa. :(
Kortti osallistuu Paperillan korttihaasteeseen nro 2: Kortti isälle/miehelle. Oli aihe niin sopiva ja bonusaihe: langan/narun käyttö osui tähän myös oikein hyvin, kun kortti solmitaan kiinni tuolla vihreällä satiininauhalla. :)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Muistipeli kierrättäen
Meidän lapsen ovat innokkaita moneen hommaan, myös äidin askarteluihin osallistumaan. Välillä onkin haastavaa yrittää askarrella jotain omaa lasten hereillä ollessa, kun pienien silmiin kiinnostavat tarvikkeet lähtevät omille teilleen ja samaan aikaan toinen haluaa tehdä oman käden jälkensä korttiini ja kolmas kiukuttelee, kun olen tehnyt vääriä värivalintoja, enkä ole taaskaan askarrellut VAIN PINKKIÄ. Noh, jostain syystä tuleekin usein yön pimeitä ja rauhaisia tunteja oman luovuuden purkamiseen, kun sen saa vihdoin tehdä rauhassa. :D
Joskus on kuitenkin mukavaa touhuta myös lasten kanssa ja antaa heidänkin päästää luovuus valloilleen. Päätimme eräänä päivänä askarrella lasten kanssa pienen muistipelin Papalle isänpäiväksi, kun Papan luona ei vielä muistipeliä ole. (Uskallan julkaista tämän täällä jo nyt sillä rohkenen epäillä Papan eksymistä blogiini :D)
Teimme muistipelin pääosin kierrätysmateriaalista, vain pelikorttien toiselle puolelle liimattu sininen paperi on "uusi", mutta sekin on tullut minulle kavereiden kanssa harrastetusta materiaalivaihdosta.

Muistipeliin käytetyt materiaalit:
*pohjapahvina käytimme muropaketin laatikkoa
*Nellie Snellen ympyrä stanssi
*kuvat leikattiin silppulaatikon jämäpapereista kuviolävistäjille/stansseilla
*possutarrat mainoksesta
*liimaa
Nyt näille pitäisi vielä kehitellä lasten kanssa joku pieni paketti/pakkaus....:)
tiistai 4. marraskuuta 2014
lauantai 1. marraskuuta 2014
Ja pieni punainen askartelupaketti menee...
Tättärärää! On siis aika julkistaa tämän pienen paketin voittaja! Onnettarena toimi tällä kertaa toinen kaksospojistamme ja hän kaivoi hatusta esiin nimen:
Kata Maria
Onnea voittajalle! Olisitko minuun sähköpostitse yhteydessä (kaisa.ronkanen@gmail.com) niin laitetaan Kusti polkemaan! :)
Kiitos kaikille osallistuneille ja ihanan ilahduttaville uusille lukijoille. Saas nähdä mitä tässä tulevaisuudessa vielä keksitään. ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)