Näistä virkatuista turvalonkeroista on tullut nyt ihan hitti. Monet näitä tekevät ja moniin sairaaloihin kerätään. Turvalonkerot ovat saaneet syntynsä Annika Pakkaselta ja ohje suloisen mustekalan tekoon löytyy esim. täältä.
Itse olen muutaman turvalonkeron ehtinyt tehdä, mutta yksikään ei ole ehtinyt vielä sairaalaan keskosille tai vastasyntyneille, kun ensin näihin ihastuivat omat pojat, sitten yksi naapuri, ja sitten toinen ja pian olinkin tehnyt kymmenkunta lonkeroa hypisteltäväksi. :D
Tämä viimeisin sateenkaarilonkeroinen meni eilen aivan ihanalle ja hyvin tuoreelle pienokaiselle. :)
Omat turvalonkeroni olen virkannut Novitan Miami-langasta.
perjantai 29. huhtikuuta 2016
keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
JCC #6
Ai, että tämä viimeisin Jehkottaren haaste meinasi olla ihan kauhian vaikia. En tiedä miksi. Ehkä rakensin itselleni liian ison vuoren ylitettäväksi ja pääsin vain sivusta yli, enkä siihen suoritukseen ole ihan tyytyväinen, mutta aina ei voi voittaa.
Tein tämän kortin haasteen luonnoksen pohjalta. Ystäväni täyttää vappuna täysiä pyöreitä ja pääsee aikuisen naisen ikään. :)
Leimakuva Art Impressionin, väritetty ProMarkereilla.
Tein tämän kortin haasteen luonnoksen pohjalta. Ystäväni täyttää vappuna täysiä pyöreitä ja pääsee aikuisen naisen ikään. :)
Leimakuva Art Impressionin, väritetty ProMarkereilla.
Nätti pieni yllätys...
Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on NÄTTI
Minun nättini on tämä pieni sievä kukkanuppu. Ostin edellisenä päivänä villirucolan kaupasta ja seuraavana päivänä huomasin tämän pienen iloisen yllätyksen kaunistavan yrttiä. :) Se oli niin pieni ja hento, mutta silti niin kaunis ja sinnikäs. Ehdottomasti nätti ja kuvaamisen arvoinen arjen ilo. :)

lauantai 23. huhtikuuta 2016
Paperiaskarteluhaaste nro 30
Tänään julkaistu Paperiaskarteluhaaste on jo kolmaskymmenes! Haasteena on bingo ja omaksi bingorivikseni valitsin:
Keltainen - Teksti - Raitaa
Taustan tein Distress Ink musteilla ja sabluunalla, alaosan raitaosuus on teippiä. Koristeina kukkia, kuvioleikkurilla leikattuja lehtiä ja haaraniittejä. Kehys on stanssattu Sizzix:n paksulla stanssilla minkä ostin kirppikseltä.
Ja haastebingo näyttää siis tältä:
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Vesi
Tämän viikon MakroTex-haaste on Vesi.
Kävimme lasten kanssa tarkastamassa lähimetsän ojia, että ovatko jo sulia. Niihin ojiin sammakot tuppaavat tuottamaan kutuaan ja sitä kehitysprosessia on kiva käydä lasten kanssa aina seuraamassa. :)
Suurin osa ojista oli jo ihan sulana, mutta lunta ja jäätäkin vielä löytyi. Sitä ei kuitenkaan enää jaksanut kuvata, nyt oli vapaan veden vuoro.
Veden alta löytyi ihanaa sammalta ja tietenkin lehtiä ja oksia. Mutta saipa vedenpinnasta otettua hauskan heijastuskuvankin. :)

maanantai 18. huhtikuuta 2016
Mukavaa maanantaita!
...täällä on kyllä hieman ankea viikonalku. Vettä satelee ja maisema näyttää harmautensa, ulkona kauhea kolina ja poran pärinä. Noh, mutta sateen jälkeen on aina auringon vuoro ja remonttikin tekee talosta entistä ehompaa.
Äitienpäivä lähestyy ja kevään muutkin suuret juhlat. En nyt ole näitä kortteja suunnannut niin tarkasti mihinkään tiettyyn tarkoitukseen, mutta vaaleanpunaisia tuli kaikista, kun missiona oli käyttää yhden aikaansa odottaneen paperikon papereita. Nyt on niin hempukkaa, että pakko ehkä vaihtaa välillä vähän väriä.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Ruusuiset onnittelut
Tämän kortin teosta on jo jonkin aikaa, mutta näköjään en ole tätä muistanut ja ehtinyt postata, joten olkoon sen aika nyt. Tuli pyyntö tehdä kortti 70 vuotta täyttävälle. Tällä kertaa kortille ei ollut mitään sen kummempia vaatimuksia, tiedossa oli ikä ja sukupuoli. Ja tämmöinen ruusukortti tulla putkahti sitten. :)
sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
Paperiaskarteluhaaste 29 - Luonnos
Tadaa! Tänä iltana julkaisimme myös uuden Paperiaskarteluhaasteen ja tällä kertaa haasteena oli luonnos, minkä mukaan tein tämmöisen kortin. Ja tietysti olin niin töhö, etten tehdessäni muistanut missä järjestyksessä nauhojen leveydet oli, mutta en antanut sen asian enää häiritä. Ei se oli niin justiinsa näissä ja tällä mennään. :D
Ja luonnoshan siis näytti tältä:
Ja luonnoshan siis näytti tältä:
P*skarteluhaaste #317 - Värit
Tämän viikon p*skiksessa olikin kivat kaksi valmiiksi annettua väriä ja viimeisen värin sai päättää itse. Valmiiksi annettujen vaalean/limenvihreän ja keltaisen rinnalle valitsin vähän turkoosin sinervän värin ja kortista tuli tälläinen:
lauantai 9. huhtikuuta 2016
Hamsterin varastojen tyhjennys...
Apua, apua, apua. Nyt on ollu touhua ja tohinaa niin postaukset ovat jääneet vähemmälle. Pahoittelut siitä. Talossamme on alkanut julkisivuremontti, mikä on pistänyt raivaamaan tilaa jos toistakin...nooh, ei se pelkkä julkisivuremontti ole saanut kaikkea aikaan, osa syyllinen on kevätkin ja se, että lapsiperheeseen vaan kertyy yhtä sun toista, ja välillä tavara on vaan saatava kiertoon. Jotenkin tuo juoksupyörässä viipottava otus (Lawn Fawn:n ihana leima) tulee ihan mieleen, kun omaa menoa ajattelee. :D
Ehkä se elo jossain vaiheessa rauhoittuu tai sitten se muuttaa muotoaan. :D
Hyvää viikonloppua kaikille! :)
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Kevättä ja vihreää
Leikekuvan lausahdus on niin vaatimatonta, mutta voimallista. Monet asiat ovat omasta halusta ja toiminnasta kiinni. Hyvää ja onnellista viikonloppua kaikille! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)