perjantai 1. marraskuuta 2013

P*skarteluhaaste #207

Voihan yhden kerran ja hyvänen aika sentään! Kyllä on elämä ihmeellistä. Tosiaankin, en ymmärrä mitä onnistuin tekemään (vai olinko tekemättä?), mutta minulle kävi tänä aamuna niin ikävästi, että iso osa blogiteksteistäni otti ja lähti mitä ilmeisesti ikilomille bittiavaruuteen. Täytyy ihan rehellisyyden nimissä sanoa, että kyllä siinä suuressa avuttomuuden olotilassa tuli näinkin isolle pikkuihmiselle tippa linssiin. Nyt olen sitten pikkuhiljaa lisäillyt kuvia blogiin paikoilleen, yksitellen ja käsipelissä. Kaikki kommentit ja tekstit ovat kuitenkin mennyttä kalua...myöskään linkitykset eivät enää luonnollisestikaan toimi. Voi harmillisuuksien harmi. Mutta onneksi olin juuri saanut järjestettyä blogissa julkaistut kuvat kohdilleen, joten sentään kaikki suuri työ ei ole mennyt hukkaan. Onni siis sinällään onnettomuudessa, mutta kyllä tämä kömmähdys on vähän harmittanut.

Olin siis jo aiemmin linkittänyt tämän viikkoiseen haasteeseen tuotokseni, mutta koska se tiedosto sanoi kaput, pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa, otti ja lähti niin sanoakseni, niin täytyy tehdä tämä uudestaan. Eihän minua nyt näin vähällä lannisteta kumminkaan! ;)

Tämän viikkoinen haaste oli siis Bingo! Ja voi hyvänen aika mikä ihanuusbingo siellä minua odottikaan!



Olisin voinut tehdä kortin joka riville (ja ehkä vielä teenkin), mutta tähän hätään ehdin tehdä kolme. Yksikin riittäisi, eikä ylimääräisistä saa plussaa, mutta minä saan iloa ja toivon niiden ilahduttavan muitakin. Niin ihanan inspiroiva tuo Bingo oli tällä kertaa!


Ensimmäinen kortti on riviltä(/sarakkeelta)  Nappi - Violetti - Pitsi. Väri kuvassa on hieman kirkkaampi kuin luonnossa, mutta tosiaan kortin paperit ovat väriltään violetti, nappeja löytyy roseteista ja pitsiä nauhasta ja kakkupaperikulmasta.


Toinen kortti on tehty rivin Ruskea - Nauha - Tekstiä inspiroimana.


Ja kolmas kortti on riviltä Pitsi - Turkoosi - Tekstiä....

Toivotaan, ettei näitä kömmähdyksiä enää niin sattuisi ja tämä homma nyt onnistuisi ja pelittäisi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti