keskiviikko 30. maaliskuuta 2016
Fantasiamaailmaa
Käsitellen puodin askarteluhaasteryhmä Kamarikerhon kolmas haaste on Fantasia/Satu. Aiemmin tuli tehtyä yksisarvisleimalla satuheppakortti, joten vaihtelun vuoksi mennään nyt lohikäärmeiden maailmaan.
Lohikäärme leima on Whiff of Joy:n, leimattu Versafine Onyx Black -musteella ja väritetty Caran d'Ache:n Supracolor akvarellikynillä.
Taustapaperi on Prima Marketing Cartographer paperikosta. Keskustan glitterkartongit Lidlistä ja timattitarranauhat Suomalaisesta kirjakaupasta.
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
Paperiaskarteluhaaste nro 28 - Kirjanmerkki/Tagi
Tänään ilmestynyt Paperiaskarteluhaaste facebookin puolella haastaa kirjanmerkin tai tagin tekoon. Itse tein itselleni kirjanmerkin, kun entiset tuntuvat aina johonkin katoavan. Kuka niitä syö? Ajatus oli alunperin tehdä jotain räväkämpää, mutta hempukan puolellehan sitä taas mentiin. Ensin kerran sitten jotain muuta. ;)
perjantai 25. maaliskuuta 2016
Hyvää Pääsiäistä!
Pääsiäiskortit jäivät itseltä tänäkin vuonna tekemättä. Mikähän siinä on, että tätä pyhää ei osaa oikein omiin postitukseen suunnitella... Mutta tämän värikkään kortin myötä hyvää ja rauhaisaa pääsiäisen aikaa kaikille! :)
tiistai 22. maaliskuuta 2016
Jehkotar CRAFTChallenge #5
Tämän kuun Jehkotar CraftChallenge:ssa inspiroiduin kirjapinoista...ja tein tämmöisen ylioppilaskortin tulevaa kevättä silmällä pitäen.
Tyttönen kirjapinon päällä on Gorjuksen leimasin. Kuva on väritetty akvarellikynillä, mustat kohdat tein mustalla tussilla, mutta tussi pahkeinen oli huono ja sai suttua aikaan tyttörukan mekkoon. Onneksi tuo nyt ei ihan pilalle mennyt.

torstai 17. maaliskuuta 2016
Maaliskuu
Niin kuuluu MakroTex-haaste tällä viikolla.
Voi juku, meillä on ollut viikon verran silkkaa sairastupaa. Joku on aina vuoron perään kuumeessa ja lenssu jyllää. Paljon kivemminkin nämä kevätpäivät voisi viettää. Onneksemme on pääsiäinen tulossa ja sen vuoksi ollaan vietetty lasten kanssa kotipäiviä askarrellen. Siksipä maaliskuun kuvaan pääsevät nyt pääsiäisaskarruksemme.

Tulevaan palmusunnuntaihin piti varustautua virpomavitsoilla....
...ja kodin koristukseksi askarrelliin hassut huopatiput, mitkä munankuoressaan olla töröttää. He ovat Tirppa, Terho ja Törö.
Lapset saivan suunnitella tuotoksiensa värit ja materiaalit itse, mutta ompelussa joutui äiti auttamaan.
P*skarteluhaaste #314 - Bingo
Tämän viikon P*skiksessa on kiva bingo! Omaksi bingorivikseni valitsin:
Maski/sapluuna - 3 - Pojalle/miehelle
Taustapaperille tehty tiilikuviointi on mustetettu sapluunan läpi. Kukkia kortissa on kolme ja kortti tosiaan on ripille pääsevälle nuorelle herralle. :)
lauantai 12. maaliskuuta 2016
Vierasväri...
...se on äsken julkaistun Paperiaskarteluhaasteen aihe. Tykkään itse jollain tapaa kaikista väreistä, mutta jotkin värit koen askartelussa haasteellisempana kuin toiset, jostain kumman syystä. Ja toisinaan huomaa, että joitain värejä ei vain tule niin käytettyä vaikka voisi ja joitain taas toistaa melkein liikaa. En ole pitkään aikaan (jos yksisarviskortteja ei lasketa) käyttänyt korteissani tummansinistä. Koen sen usein myös tietämättömästä syystä haastavana ja vieraana. Niinpä haasteeseen syntyi tummansinisävyinen kortti. :)
Pojille käypäset rippikortit ovat myöskin varastosta loppuneet, joten ihan hyvä oli tehdä nyt yksi hätävara jemmaan. Leimakuva on The Greetin Farm:n ja väritetty akvarellikynillä.
Pojille käypäset rippikortit ovat myöskin varastosta loppuneet, joten ihan hyvä oli tehdä nyt yksi hätävara jemmaan. Leimakuva on The Greetin Farm:n ja väritetty akvarellikynillä.
perjantai 11. maaliskuuta 2016
Pientä pääsiäispuuhastelua
Lapset askartelivat päiväkodissa meidän vanhempien kanssa päivänä eräänä, tämmöiset supersuloiset ja sievät "kasvihuoneet". Päiväkodissa lapset laittoivat herneitä rasioihinsa kasvamaan, mutta herneparat näyttivät niin orvoilta yksin ja harvakseltaan, että lisättiin kotona niiden joukkoon vielä pääasiäisruohonsiemeniä. Nyt meillä ei malteta odottaa, että istutukset alkaisivat kasvaa. :D
Tämän viikon MakroTex-haasteena on LÄPINÄKYVÄ...joten näillä kierrätetyillä kasvihuoneilla mukaan haasteeseen. :)
Tämän viikon MakroTex-haasteena on LÄPINÄKYVÄ...joten näillä kierrätetyillä kasvihuoneilla mukaan haasteeseen. :)
torstai 10. maaliskuuta 2016
Vauvalle
Ystäväni sai alkuvuodesta vauvan ja tietysti muistin kortilla. Jostain syystä en ole kuitenkaan tätä korttia aiemmin laittanut blogiini, mutta laitetaan nyt. :)
Tuli pitkästä aikaa käytettyä Magnolian tossuleimaa ja tossut väritin ProMarkereilla. Paperit ovat kirppikseltä ja stanssatut ymmyrkäiset ovat tulleet stanssikuviovaihdosta. Tikkailin käsin ommelta paperiin ja tietenkin lisäsin kukkia ja puolihelmiä. :)

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016
Iki-ihanat Babyshowerit ja kolmekymppiset! :)
Iki-ihana ystäväni täytti tänään 30 vuotta ja samaan syssyyn pidettiin myös tulevan vauvan ansiosta babyshowerit ja kaikki tämä tietenkin täytenä yllätyksenä sankarille itselleen! :) Sankarin ihanat siskot olivat järjestäneet koko juhlan kaikkine ihanine herkkuineen, joten iso kiitos heille.
Koristelin lahjoille tämmöisen pussukan.
Lenkkeilemme ystäväni kanssa toisinaan ahkerammin yhdessä, toisinaan taas harvemmin, kun aikataulut menevät ristiin. Jokaikiseltä lenkiltä kotiin tullessa on kuitenkin niin hyvä olla. Ainakin minulle nämä ulkoilut menevät täydestä terapiasta. Raitista ilmaa ja suun puhtaaksi paasaamista, kuin alla olevassa kortissa rouvat (leimakuva Art Impression) konsanaan. :D
Babyshower lahjana vein vauvalle vaatetta ja tein kuvan suloiset ankanräpyläsukat. Bongasin ohjeen täältä ja koska ystäväni pitää ankoista, oli minun aivan pakko tehdä nämä hänen tulevalle pienokaiselle.
Ankkateeman mukaisesti, mutta myös tämän viikon P*skishaasteesta inspiroituneena tein tämän ankkakortin Babyshower onnitteluille.

Kvak kvak ;)
lauantai 5. maaliskuuta 2016
Ulkona
...niin kuuluu tämän viikon MakroTex-haaste. Minulla oli ajatuksena käydä kuvaamassa keskustan puistosta jääveistoksia, mitä taivatavat tekijät sinne viikko sitten veistivät, mutta enhän minä ole sinne päässyt teoksia edes ihailemaan! Aika juoksee ja minä vain yritän roikkua perässä. Kyseiset veistokset toivat kuitenkin mieleeni viime vuotiset upeat veistokset Mikkelin torilta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)