tiistai 24. marraskuuta 2015

MakroTex - Harrastus

Pahoitteluni heti alkuun, tämä lähti melkein lapasesta... Noh tästä harrastuksestani olen täällä höpissyt ennenkin, YLLÄRI! Sillä oikeastaan koko blogini pohjautuu suurimmilta osin tähän melko rakkaaksi muodostuneeseen harrastukseen, nimittäis paperiaskarteluun, pääasiassa kortteiluun.
Ennen lapsia maalasin ja piirsin paljon. Oli mahdollisuus viettää tunti jos toinenkin putkeen piirtäen/maalaten. Sitten tulivat lapset ja aikaa ei siihen touhuun enää niin ollutkaan. Aluksi tuskastutti kovasti, kun olisi halunnut päästää luovuutta sisältä ulos, mutta oikeaa keinoa ei heti löytynyt. Virkatessa jumiutui niskat, eivätkä nuo hartiat pahemmin neulomisestakaan pitäneet pidemmän päälle. Teen käsitöitä toisinaan, koska se on mukavaa, mutta parin päivän kilkattelusta saa usein kiitokseksi päänsäryn ja niskajumin.
Sitten sain syntymäpäivänäni niin kauniin, itse tehdyn onnittelukortin, että olin pakahtua sen ihanuudesta. Silloin sain myös aatoksen, mitä jos minäkin kokeilisin askarrella kortteja. Noh, se oli sitten menoa se. Ensin tein 3D-kortteja, mutta ne oli lopulta uuvuttavia kaikessa pienessä leikkelyssään ja kokoamisessaan. Vähitellen askarrellessa avautui askartelun loputon tekniikka ja tarvikemaailma ja se vei mennessään.
Nykyään on täyttynyt laatikko jos toinenkin yhdestä sun toisesta tarvikkeesta ja härpäkkeestä, mutta kaikki niin kovin tärkeitä...:)

Kyniä ja tusseja löytyy monenlaisia. Useimmilla enimmäkseen värittelen leimakuvia, mutta tulee näille tehtyä muunkinlaisia projekteja. :) Kynistäni en hevillä luovu.
ProMarker tussien värit olen merkannut väritetyillä sydämillä. Näin haluttu sävy löytyy helpommin. 

Kauniita paperikukkia ei voi koskaan olla liikaa! Ja niitähän löytyy....nyt itseasiassa niin paljon, etten saa ostaa yhtään lisää. Täytyy tyhjennellä varastoja. Mutta kun ne on niiiiiin nättejä!

On puolihelmiä, haaraniittejä, nauhoja, kimalteita ja liimoja....ja mitäkö nämä ovat? No dropseja. Näitä käytän puolihelmien sijasta tai esim kukkien keskustoina.


Papereita, papereita, papereita. Niitä löytyy paljon ja monenlaisia. Mutta tiedättekö, näitä tarvitseekin ja nätä aika paljon meneekin. Papereitakin löytyy kaupoista toinen toistaan kauniinpia. Näitä kuoseja olisi ihana suunnitella itsekin. :)

Ja teippejä! Eikä mitään normiteippejä, vaan washi-teippejä. Näiden suurkuluttaja en ole, mutta kyllä näitäkin käytettyä tulee. Oikein käteviä  ja hauskoja. :)

Joskus tulee korttien taustoja tehtyä itse. Tässä yksi, vielä vähän keskeneräinen tausta, mikä on tehty suihkeiden (GlimmerMist ja Dylusions) avulla, vähän ropsittu vettä päälle niin on saatu hauskoja täpliä. Olisiko ne tähtiä vai lumihiutaleita? :)

Uskokaa tai älkää mutta tämän tavarakaaoksen keskellä tulee toisinaan myös luettua tai katseltua elokuvia. Tykkään myös peleistä, niin perinteisistä lautapeleistä kuin verkko-/pc-peleistä. Ja välillä on käytävä myös lenkillä ja metsässä samoilemassa, kameran kera tai ilman. :)

25 kommenttia:

  1. Ihanasti materiaaleja ja kyllä niitä pitääkin olla, kun ei koskaan tiedä, milloin inspis iskee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki materiaalit eivät läheskään kuviin päässeet eikä niitä o lisi jaksanu kukaan varmaan selatakaan. :D
      Mutta totta on, että monia eri materiaaleja tarvitsee, että monia inspiraatioita saa toteutettua. :)

      Poista
  2. Miten joku voi osatakin tehdä tuollaisilla nättiä ja kaunista ja iloista

    VastaaPoista
  3. Ihania askarteluaarteita! Ei mikään ihme että se vei sinut mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo kyllä tämä on niin mukaansa tempaavaa hommaa, että olen m o nesti miettinyt että jokohan on mennyt överiksi. :D

      Poista
  4. Ihania askarteluaarteita! Ei mikään ihme että se vei sinut mennessään.

    VastaaPoista
  5. Inspiroivaa materiaalia ja niistähän askartelija loihtii ihan mitä mielikuvitus ehdottaa. Kiva harrastus.

    VastaaPoista
  6. Sinäkin! Jotenkin nyt vasta huomaan, että tähän haasteeseen osallistuvat taitavat olla aika samasta puusta veistettyjä, ja sehän on kerrassaan hieno asia löytää samanhenkisiä ihmisiä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Minäkin huomasin saman kun aloin toisten kuvia katsella. Mukavaa kun on yhdistäviä tekijöitä. :)

      Poista
  7. Postauksestasi välittyy ihana askartelun ja tarvikkeiden huuma :)
    Askartelukaupoissa on niin upeita tarvikkeita että siellä melkein
    tulee hulluksi. Yritän pääasiassa käyttää kierrätysmateriaaleja
    kun lapsikaverit tulevat luokseni ja mahdollisimman vähän osto-
    kamaa niin luontoa ja rahaa säästyy. Silkkipaperia olen ostanut
    ja jotain muuta pientä silloin tällöin. Mitähän nuo washi-teipit ovat?
    Nyt äkkiä askartelukauppaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yritän kierrättää askarteluissa yhtä sun toista sopivaa esim. muro- ja puuropaketeista saa hyvää pahvia, vaatteiden ripustusnauhat ovat hyviä satiininauhoja askarteluun, kuviopapereiden ylijäämä silput tulee hyödynnettyä jne. :)
      Mutta toisinaan tulee tarvikkeita osteltuakin. Ja totta tosinaan näitä kaikkia tarvikkeita on kiva hypistellä. :)

      Poista
  8. Ihanasti kuvattu materiaalit! Oikein hyvä harrastushan sae on. ;)

    VastaaPoista
  9. Mukavat kuvat! Noissa askarteluhärpäkkeissä on se hyvä puoli, että niitä voi ihastella ja hiplailla, vaikka ei askarteluttaisikaan. Ne ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
  10. Jee, askartelua :) Kaikkia askartelu tarvikkeita on ihana katsella ja hiplata kaupoissa, sitten tulee ostettua kaikkea vaikkei välttämättä olisi edes tarvis ostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä usein käy, "kun ne on vaan niin ihania!" :D

      Poista
  11. Kivoja kuvia "tavarakaaoksesta".
    Sellainen on minullakin ja äsken lenkiltä tultuani keksin ratkaisun, miten tuhota askartelukaappien sisältöä. Rappukäytävässä oli meidän talon ainoat lapset ... Minä lupasin tytöille, että me askarrellaan porukalla joskus tai sitten teen tytöille pienet askartelupaketit. Kaapeissa liikaa sellaista, millä en itse enää tee mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kaunis ajatus. Itsellänikin jotain tarpeetonta aina ilmaantuu, joita tulee laitettua eteenpäin. :)

      Poista
  12. Aikas tutun oloista touhua...:) Kaikki kortteilukama on vaan niin ihanaa ja sitä pitää olla paljon!

    VastaaPoista