torstai 17. lokakuuta 2013

Pahoitteluni hiljaisuudesta

Ihan suoraan anteeksi. Nyt olen ollut saamaton ja laiska muutaman päivän, mutta toisaalta on ollut muuta hommaa sen verran paljon, ettei ole vain pystynyt eikä jaksanut joka suuntaan repeämään. Mutta hengissä olen kuitenkin ja askarteluihin mieleni halajaa aina.

Tällä kertaa esille nyt sarjassamme toinen Onnea uuteen kotiin -kortti. Aiempi kortti tehtiin tilauksesta, tämä nyt ihan vaan huvikseen. Kuva aihe molemmissa on sama, mutta aikas erilainen lopputulos on kuitenkin. Aiemman kuvan piirsin tosiaan kuivamustekynällä ja väritin puuväreillä. Tämä taasen on tussailtu.


Entinen kuvauspaikkanikin on nyt kukkien valtaama. Viherhkasvit piti vihdoin ja viimein ottaa parvekkeelta sisälle lämpöiseen, etteivät raukkaparat palellu. Vielä on vain etsinnässä jonkin sortin mööpeli tuohon olohuoneen ikkunan alle, mistä viherkasvit, tai ainakin osa niistä, voisin saada talviajaksi pysyvän kodin. Saas nähdä milloin senkin saa aikaiseksi haalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti